Korona Yleinen

Kanta-Hämeen pandemiaryhmältä uudet toimintaohjeet tilanteisiin, joissa tartuntojen viranomaisjäljitystä ei enää pystytä tekemään

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli kokouksessaan torstaina 13. tammikuuta maakunnan koronavirustilannetta. Tartuntojen ilmaantuvuus on jälleen kerran uudella ennätystasollaan (1598/100 000 hlöä per 2 viikkoa) ja sairaalahoidon kuormituksen ennustetaan nousevan edelleen. Omikron-variantin aiheuttaman epidemian huippua ennustetaan tammi-helmikuun vaihteeseen.

Tartuntoja todetaan nyt yli 200 päivässä, mutta kaikkia tartuntoja ei enää saada testauksella kiinni ja myös tartuntojen kirjaamisissa on usean päivän viiveitä. Kanta-Hämeen, eikä monen muunkaan maakunnan alueella, tartunnanjäljityskään ei ole enää vaikuttavaa, sillä sekä eristysten että etenkin karanteenien osalta niitä ei juurikaan päästä määräämään, ennen kuin eristys- tai karanteeniaika on jo loppunut.

Tiedote on julkaistu 14.1.2022 ja luettavissa kokonaisuudessaan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin verkkosivuilla. 

Ohjeita koronavirukseen sairastuneelle ja mahdollisesti altistuneelle



Kommentit on suljettu.