Perhekeskus Yleinen

”Poissaolojen problematiikkaa”

Elokuu on alkanut siitä mihin viime kevät meidät jätti. Keskelle monimutkaista ja alati muuttuvaa korona-kriisiä. Omassa työssäni viime päivät ovat pyörineet paljolti varhaiskasvatusta ja kouluja koskevien turvallisuus-, poissaolo-, maskisuositus- yms. ohjeistuksia tulkitessa. En totta vie kadehdi valtakunnallisia ohjeita laativien henkilöiden urakkaa, mutta täältä ruohonjuuritasolta tarkasteltuna ohjeistukset ovat valitettavasti liian usein paikallista maallikko-tulkintaa vaativia ja välillä keskenään jopa osin ristiriitaisia.

Sain kuitenkin päivääni myös muuta mietittävää poissaoloihin liittyen. Kuuntelin aamulla töihin ajaessani radion ykkösaamua. Yhtenä ajankohtaisena aiheena oli tuore tutkimus, jonka mukaan Suomessa on yli 4000 perusopetuksen oppilasta (pääasiassa yläkouluikäisiä), joilla on erittäin pitkiä poissaoloja koulusta. Uutinen vahvistaa omia arkihavaintojani viimeisen 2 – 3 vuoden ajalta. Ilmiö on todellinen ja se on myös konkreettinen esimerkki moniammatillisen verkostoyhteistyön tarpeesta muuallakin kuin juhlapuheissa.

Pitkittyvät poissaolot ovat aina signaali, johon kaikkien tulisi suhtautua vakavasti. Hyvistä käytänteistä ja järjestelmistä huolimatta meillä syntyy valitettavasti edelleen tilanteita, joissa poissaoloihin herätään vasta kun niitä on ehtinyt kertymään melkoinen määrä. Syitä voidaan etsiä ajanpuutteesta, tietämättömistä sijaisista, epäselvistä prosesseista ja toimimattomista toimenkuvista. Vastuu on samaan aikaan meillä kaikilla, eikä välillä oikeastaan kellään.

Vastuu koulupoissaolojen selvittämisestä on tietenkin koululla. Mutta se, että päästään oikeasti paneutumaan ongelman kaikkiin syihin ja käynnistämään työ tilanteen korjaamiseksi, vaatii aina viranomaisten ja toimialojen välistä tavoitteellista ja joustavaa yhteistyötä. Lapsen ja nuoren pahoinvoinnin taustalla on usein hyvin monisyisiä ongelmia perheessä ja tämän työn osalta päävastuullisia ovat puolestaan sosiaali- ja terveysviranomaiset. Kunpa vain saisimme vielä entistä useammin rikottua niitä kuuluisia siiloja ja lähestyttyä tilannetta aina lapsen/nuoren edun kautta. Erilaisista taustoista ja konventioistamme huolimatta.

Monissa kunnissa on ryhdytty perustamaan kokonaan omia opetusryhmiä näille oppilaille. Näissä VETO- tms. ryhmissä toimii työparina esim. erityisluokanopettaja ja sosiaaliohjaaja. Olen saanut olla itse todistamassa miten tällaisessa tiiviissä yhteistyössä kokeneetkin oman alansa konkarit oppivat toinen toisiltaan arjessa jatkuvasti uutta. Ja tämä näkyy myös toiminnan tuloksissa, jossa pitkään käytännössä koulua käymättömät nuoret on saatu joustavilla ja kokonaan uudentyyppisillä ratkaisuilla taas tulemaan kouluun. Paitsi etteivät he usein tule kouluun, siksi nämä opetustilat on tarkoituksella sijoitettu muualle kuin perinteiseen kouluympäristöön. Vaikka kaupunginteatterille, kuten esim. Lahdessa.

Myös tietojärjestelmiä pitää edelleen kehittää pitkittyvien poissaolojen karsimiseksi. Meille esimiehille tulee sähköpostilla muistutuksia, jos jollekin työntekijällemme alkaa kertymään enemmän sairaslomapäiviä. Ilmoituksia tulee niin kauan, että kuittaan toimenpiteet käynnistetyiksi.  Miksei vastaavaa systeemiä voisi olla esim. rehtorin ja oppilashuollon henkilöstön käytössä, jotta tilanteet eivät jäisi missään tapauksissa katveeseen ja poissaolokierre saataisiin katkaistua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa?

Kirjoittaja on sivistysjohtaja Mika Silvennoinen Lopen kunnasta

Perhekeskus kokoaa palvelut yhteen, tutustu!



Kommentit on suljettu.